KORVINKUULIJAN OPAS

Tässä pikkuoppaassa, pyritään antamaan joitain yleisiä ohjeita siitä, miten pitäisi toimia jos haluaa keskittyä kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristön ääniä, erityisesti hyvin hiljaisia, hentoja ääniä.

Tällä opastuksella pyritään siihen, että kuulohavaintoja tehtäessä voitaisiin välttää sellaiset yleisimmät ongelmat, jotka helposti johtavat virhearvioihin äänen laadusta, sen tulosuunnasta, voimakkuudesta, äänilähteen luonteesta jne. Heikkojen, hiljaisten äänten tarkkailu voi myös tyystin epäonnistua, eli äänet voivat jäädä havaitsematta, jos toimii harkitsemattomasti, eikä tietoisesti kiinnittä riittävää huomiota niihin edellytyksiin, jotka ovat ehtona hiljaisten äänten kuulemisen onnistumiselle.

Silminnäkijän on ilmeisen hankalaa kerätä todisteaineistoa hämärässä silmät sokaistuneina. Samoin "korvinkuulijan" tekemälle äänten havainnoinnille on omat edellytyksensä. On myös muistettava, että eri yksilöt ovat hyvin erilaisia, olipa sitten kyseessä visuaalisten ilmiöiden tarkkailu tai ääniärsykkeiden havaitseminen. Kyseessä on aina subjektiivinen, yksilöllinen suoritus, johon lisäksi liittyy tehdyn havainnon sanallinen kuvaaminen ja arviointi.

Ohjeiden jäljessä annetaan lyhyesti taustatietoa mm. eräistä korvan fysiologisista ominaisuuksista.

Yleisiä edellytyksiä revontuliin liittyvien äänten esiintymiselle ja havintojen teolle

Useat revontuliäänihavainnot on yleensä tehty tyynellä ja kirkkaalla pakkassäällä. Toki muissakin olosuhteissa on havaintoja raportoitu. Mainitut olosuhteet voisivat kuitenkin olla lähtökohta "äänten kalastamiselle". Kun siis tiedossa on tyyni ja kirkas pakkasyö ja jos revontuliennusteet ovat suopeat, pitäisi olla hyvät edellytykset myös äänihavaintojen tekemiselle.

Onnistuneita havaintoja on tehty olosuhteissa, missä iloisesti leimuavat revontulet ovat lähes havaitsijan pään yläpuolella. Ikävä kyllä, tällaiselle paikalle ei ehkä osuta kuin hyvällä onnella (revontulien ennusteitakin toki löytyy, mutta avaruussääennusteiden luotettavuus on yhä varsin huono verrattuna normaaleihin sääennusteisiin). Koska revontulten esiintymistodennäköisyys on suurempi maan pohjoisosissa, havaintoja voi tehdä Lapissa useammin kuin Etelä-Suomessa. Joskus tämä valosoihtu karkaa hetkeksi Suomen eteläpuolelle, kuten esim. 6.-7.4.2000, jolloin revontulia näkyi jopa Italian Alpeilla ja Floridassa!

Maapallon pyöriessä, revontulirintama - Auringon ja monien taivaankappaleiden tavoin - nousee taivaalle koillisen - idän suunnalta, joten revontulten kajoa ja hehkua kannattaa tarkkailla ensin sieltä.

Ääniä kalastamaan!

Koska revontuliin liittyvistä äänistä on taltiointeja ainoastaan hyvin matalilta, kuuloalueen ulkopuolisilta taajuuksilta, olisi hyvä, jos tällä ääntentarkkailuretkellä olisi mukana myös jokin pieni, kannettava, hiljainen ja herkkääänityslaite. Jos laite pitää ääntä (yleensä pitää!), se olisi hyvä sijoittaa vaikkapa lämpimään povitaskuun (parantaa myös laitteen toimintaa pakkasella!) ja sen mikrofoniin olisi hyvä saada pitkähkö johto. Mikrofonille olisi myös hyvä olla oma teline. Jos äänittäjä ei viihdy ulko-olosuhteissa pakkasilla, voi äänitysyrityksen tehdä myös autossa istuen, kunhan auto sammutetaan äänityksen ajaksi ;), eikä autossa puhuta, eikä liikuta ja mikrofoni viedään riittävän etäälle auton ulkopuolelle.

Ikävä kyllä tavanomaiset, halvat, kaupalliset äänityslaitteet eivät ilmeisesti ole riittävän herkkiä ja pienikohinaisia näiden hiljaisten äänten tallentamiseen.  Äänitysyrityksiä olisikin parasta tehdä, jos mahdollista, mahdollisimman korkealaatuisilla, ammattikäyttöön suunnitelluilla laitteilla. Tosin revontulien yhteydessä tehtyihin äänihavaintoihin on kirjattu myös tapauksia, joissa ääni on ollut melko voimakas.

Edellytyksiä korvin tehtäville äänihavainnoille

1. Valmistaudu kuuntelutehtävään antamalla kuuloaistin levätä riittävästi. Jos joudut oleilemaan tai liikkumaan meluisassa ympäristössä ennen kuuntelutehtävää, niin suojaa korviasi esim. Ear-tulpilla, näitähän saa edullisesti kaikista hyvin varustetuista apteekeista, joskus muualtakin.

2. Hakeudu hiljaiselle, aukealle paikalle, missä ei aivan lähellä ole puita, rakennuksia, eikä muutakaan ääntä heijastavaa tai ääntä tuottavaa kohdetta. Hakeudu myös riittävän etäälle liikenneväylistä.

3. Jos olet liikkeellä muiden kanssa, vältä puhetta, etenkin äänekästä puhetta. Liiku rauhallisesti, hengästymättä, ei siis hölkäten tai tömistellen - kuntoilu on juttu erikseen!

4. Kun olet hyvissä kuunteluasemissa, niin älä liiku. Kaikki liikkeet, etenkin pakkassäällä tuottavat hälyääniä (lumen narina, vaatteiden kahina, yms). Anna korvillesi riittävästi aikaa totuttautua hiljaisuuteen.

5. Äärimmäisen hentoja ääniä kuunnellessa voi olla syytä myös olla hetkittäin hengittämättä - keskittyen 100%:sti kuunteluun.

6. Jos ympäristöstä alkaa erottua ääniä, jotka eivät siis ole korvan itensä tuottamaa fysiologista kohinaa, eivätkä tunnistettavia, tavanomaisia ympäristön tuottamia ääniä, kääntele päätä ja tarkkaile äänihavainnossa tapahtuvia muutoksia. Jos äänellä on jokin tietty tulosuunta se on helpommin arvioitavissa päätä kääntelemällä. Jos taasen äänen luonne ei juurikaan muutu, on ilmeisesti kyse diffuusista äänikentästä, jossa ääniaallot kulkevat sikin sokin eri suuntiin, eikä äänilähteelle löydy mitään erityistä suuntaa. Tarkkaile siis, onko äänellä jokin tulosuunta vai tuntuuko, että se "ympäröi", eli on aistittavissa likimain samanlaisena vaikka pään asentoa muuttaisikin.

7. Kun kämmenet asettaa korvalehtien jatkeeksi, äänen pitäisi voimistua (etenkin jos äänilähteellä on jokin suunta ja korvia näin "höristetään" siihen suuntaan) ja jos kämmenet asetetaan korvakäytävän eteen, äänen pitäisi vaimentua. Tee nämä kokeet ja tarkkaile mitä tapahtuu. Jos korvakäytävien sulkeminen ei juuri vaikuta ääneen, voi kyseessä olla esim. korvan oma fysiologinen kohina.

8. Sulje silmät ja tarkkaile, muuttaako ääni luonnettaan. Joskus ääneen keskittyminen onnistuu paremmin suljetuin silmin. Myös revontulien visuaalinen ärsyke saattaa vaikuttaa kuulohavaintoon - ainakin näin on väitetty. Tällä silmien sulkemiskokeella voi nähdyn vaikutusta ääneen tutkia.

9. Äänen tulosuunnan ja siihen liittyvien visuaalisten tekijöiden tutkimista voidaan tehostaa myös kääntymällä sivuttain tai selin aiempaan tarkkailusuuntaan nähden. Tällöin muuttuvat sekä suuntakuuloon liittyvät havainnot, että visuaaliset havainnot.

10. Yritä painaa mieleesi kuulemasi äänen sävy ja miten se ajallisesti vaihtelee. Onko siina kohinainen, epäsäännöllinen rakenne, kuin tulen huminassa vai soiko se kuin vihellys tai jokin soitin. Jos se on kohinainen, niin tarkkaile sen "tummuutta" ja "kirkkautta", onko se matalaa huminaa, korkeampaa suhinaa vai kirkkasta sihinää. Tarkkaile, vaihteleeko kohinan voimakkuus ja sävy. Tarkkaile minkä korkuisia soivia komponentteja, ujelluksia, vihellyksiä tai vinkunaa äänessä on. Tarkkaile, onko äänessä joitain nopeita hetkittäistapahtumia, kuten räsähdyksiä, poksahtelua, tms. Myöhempää raportointia ajatellen olisi myös syytä pohtia, mikä tunnettu ääni on lähes samanlainen, eli mihin tätä "outoa" ääntä voisi lähinnä verrata.

HENNOT ÄÄNET JA KORVAN FYSIOLOGIA

Kuulojärjestelmämme on yksi nerokkaimpia evoluution tuotteita. On arvioitu, että lähellä kuulokynnystä olevat äänet, eli ne, jotka ovat niin hiljaisia, että ne juuri ja juuri ovat kuultavissa (lähellä 0 dB:n rajaa) sisäkorvan simpukassa olevan tyvikalvon (basilaarikalvon) liike, jota kuulohermon solut aistivat, on suuruudeltaan vain vetyatomin halkaisijan luokkaa!

Toisaalta vasta äänenvoimakkuuden kasvu miljoonakertaiseksi (120 dB) johtaa kuuloaistin "tukkeutumiseen" ja kipuaistimuksen syntyyn. Kuuloaistilla on siis todella laaja toiminta-alue, heikon hennoista äänistä aina korvia repiviin melutasoihin saakka.

On ehkä kiintoisaa todeta, että kuulo- ja kipukynnysten keskivälissä oleva 60 dB:n lukema vastaa normaalin puheäänen voimakkuutta noin metrin etäisyydellä puhujasta. Siis normaalin puhetilanteen synnyttämää äänenvoimakkuutta.

Herkällä mittamikrofonilla voidaan rekisteröidä ääniä, jotka ovat voimakkuudeltaan jopa alle kuulokynnyksen (esim. n. -2 dB). Mutta, useimmilla huippuluokankin mittamikrofoneilla on kohinataso +9...+20 dB:n luokkaa, eli selvästi yli herkistyneellä korvalla kuultavan äänitason. Koska heikkojen revontuliäänten voimakkuus voi jäädä vain muutaman dB:n tasolle, ei ole ihme, että näitä ääniä ei ole saatu tallennettua tavanomaisin laittein.

Kuulojärjestelmä ei kykenisi käsittelemään sekä äärimmäisen hentoja että rajun voimakkaita ääniä ilman erittäin pitkälle kehittynyttä sopeutumismekanismia (adaptaatiota). Korva siis pyrkii sopeutumaan (etsii optimaalista toimintaa) kaikilla äänenvoimakkuuden tasoilla. Tämä adaptaatio ei tapahdu hetkessä ja siksi esim. meluisan automatkan jälkeen voi kestää kymmeniä minuutteja tai enemmänkin, ennenkuin kuulojärjestelmä on palautunut äänirasituksesta ja alkanut sopeutua uuteen tilanteeseen, hiljaisuuteen.

Meluisan diskoillan jälkeen kuulon herkkyyden palautuminen saattaa vaatia päivän, tai jopa useita vuorokausia! Pitkäaikaiset voimakkaat melualtistukset johtavat lopulta sisäkorvan aistinsolujen tuhoutumiseen. Kerran tuhoutuneet aistinsolut jäävät pysyvästi toimimattomiksi, jonka seurauksena on syntynyt pysyvä kuulovamma.

Melusta hiljaisuuteen siirtymistä voisi verrata tilanteeseen, missä kirkkaasta päivänvalosta siirrytään hämärään kellariin. Kestää useita minuutteja, ennekuin kellarin perällä olevat esineet alkavat erottua. Myös silmän on sopeuduttava havainto-olosuhteisiin ennenkuin se alkaa antaa luotettavaa tietoa.

Myöskään hentojen äänien kuulohavaintoja ei ole mahdollista tehdä, ellei korva ole saanut levätä melusta riittävän kauan ja jos sille ei ole annettu riittävästi aikaa sopeutua hiljaisuuteen. Voidaan siis sanoa, että melu nostaa kuulokynnystä ja tekee korvasta epäherkän. Vasta riittävä oleskelu hiljaisuudessa madaltaa vähitellen kuulokynnystä, jolloin korva jälleen "aukeaa" ja herkistyy vastaanottamaan hyvin hiljaisiakin ääniä.

Yksi keskeisimpiä syitä sille, että heikkoja ääniä ei kyetä kuulemaan on se, että tällaiseen kuuntelutehtävään ei valmistauduta oikein, korvalle ei anneta kyllin hyviä olosuhteita tai riittävästi aikaa sopeutua ja herkistyä hiljaisuuteen. Kuulokynnystä ei saada laskemaan riittävän alas, vaan se jää esteeksi hiljaisimpien äänten pääsylle aistittaviksi. Vasta silloin kun korvan herkistyttyä sen fysiologinen kohina alkaa nousta esiin, voidaan olla varmoja siitä, että korvin kuultavaa ulkoista ääniärsykettä ei esiinny.

VAROITUS 1.

Äärimmäisen hiljaisissa olosuheteissa piilee myös yksi äänten virhetulkintamahdollisuus, jota tässä on syytä korostaa. Esimerkiksi kaiuttomassa huoneessa, joka on huolella äänieristetty ympäröivästä rakennuksesta ja jonka sisäinen akustiikka on vaimennettu seiniin, kattoon ja lattiaan asennetuilla kiilamaisilla huokoisilla rakenteilla (esim. lasivillakiilat), voidaan kaikkien ulkoisten häiriöäänten voimakkuus saada niin alas, että siellä ei enää lainkaan esiinny korvin kuultavissa olevia ääniä (ellei niitä sinne erikseen synnytetä esim. jollain laitteella).

Kun tällaisessa tilassa oleilee riittävän kauan ääneti, alkaa korva herkistyä äärimmilleen, mistä on seurauksena kuulokynnyksen madaltuminen niin alas, että korvan oma fysiologisen kohina alkaa tulla kuuluville. Fysiologinen kohina syntyy osin verenkierrosta sisäkorvassa ja myös kuulohermo on alati aktiivinen, eli se "verryttelee", vaikka ulkoista ääntä ei esiintyisikään.

Tämä kuultavissa oleva fysiologinen kohina pitää tyypillisesti sisällään paitsi suhisevia, kohinaisia ääniä, myös ylemmillä taajuuksilla joitain soivia, viheltäviä komponentteja, hieman kuin tilanteessa, missä korva alkaa soida (tinnitus).

Jos korvinkuulijalla on ollut mahdollisuus oleskella tällaisessa tilassa ja tutustua oman kuulonsa tuottamaan fysiologiseen kohinaan riittävissä määrin ja riittävän usein, ei kuulohavantoja tehtäessä ole suurta vaaraa, että heikot äänet sekoittuisivat korvan omaan fysiologiseen kohinaan, elleivät nuo heikot äänet nyt sitten satu olemaan juuri fysiologisen kohinan kaltaisia.

Hentoja ääniä tarkkailtaessa on syytä muistaa, että korva herkistyessään kykenee jopa aistimaan sen omaa fysiologista kohinaa. Tällaisia korvan itsensä tuottamia , normaalisti hyvin hentoisia ääniaistimuksia ei pidä sekoittaa ulkoisiin, ympäristössä esiintyviin hiljaisiin ääniin.

VAROITUS 2.

Eräs keskeisiä psykoakustiikan käsitteitä ja ilmiöitä on peittoilmiö. Siinä kuvataan erilaisten äänten yheisvaikutusta kuulohavaintoon. Heikko ääni voi helposti peittyä toisella, vain hieman vahvemmalla äänellä. Jos siis kaksi eri voimakkuuden omaavaa äänilähdettä kilpailee kuulohavainnosta, yleensä voimakkaampi voittaa ja se samalla peittää joko kokonaan tai osittain alleen heikomman äänen ja siksi tätä heikompaa on lähes mahdoton havaita.

Peittoilmiöstä johtuen hennon äänen kuuntelu on ehdottomasti tehtävä "äänisaasteettomassa" ympäristössä. Etäälläkin oleva äänilähde, liikennöity tie, koski, humisevat puut, jne. saattaa aiheuttaa erityisesti matalataajuista häiriötä, joka voi jättää alleen toisen ilmakehässä esiintyvän "humahtelevan" äänen. Erityisesti jos peittävän ääni on spektriltään (sävyltään) samaa tyyppiä kuin kuunneltava, muodostaa tuo peittävä ääni kokonaisuudessaan esteen tuon hennomman äänen kuulemiselle. Siksi kuunteluympäristön tulee olla mahdollisimman äänetön!

VAROITUS 3.

Ihmisen aistit eivät toimi absoluuttisesti toisistaan erillään. Etenkin näköaistin on voitu todeta vaikuttavan tehtäviin kuulohavaintoihin. Tästä syystä korvinkuulijan on syytä välillä sulkea silmänsä, tai kääntyä katsomaan toiseen suuntaan, selvittääkseen, onko näköhavainto jotenkin vaikuttamassa kuulohavaintoon.