Muutama historiallinen lehtileike

REWONTULET. 

Pohjoisten maiden pitkä yö, jonka siaan kesäpäiwän pituus ei ole täydellinen palkinto, pitäsi näiden maiden asujamet waikeassa työttömyydessä, ja estäsi kaikki työt ja toimet ulkona, jos Luojan hywyys ei olis antanut heille Rewontuliksi kutsuttua kummalista luonnon sattumata, jonka loisto on niin ihana, ja waikuttaa niin suuren hämmästysten ja  kummastelemisen.  Se alkaa walolla, joka on näköjään kuin kuun loisto pilwien lomista, taikka niinkuin suuri tulipalo: sitte sinkoilee pieniä wihkoja teräwiä säteitä suoraan ylös, jotka alusta antavat kahisewan ja räiskiwän paukkeen, ikäänkuin monella pyssyllä ammuttasiin. 

Ei ainoastaan eläimet waan myös ihmisetkin hämmästelevät Rewontulien taas ilmestyessä pitkäin päiwäin loputtua;  pelolla suoritakset koirat maahan, josta heitä tuskin saadaan nousemaan ylös. Rutjanmeren tienoilla elewain metsästäjien pitää Rewontulien tultua heretä metsännästä, sillä koirat eivät ota silloin ajaakseen. Kaikki ilma on walolla täytetty, sillä Rewontulien kadottuakin on taiwas  loistawa. Kuta kauemmaksi Pohjasta poikkenee, sitä harvemmin nähdään Rewontulia, ja sitä wähemmän on niillä woimaa. 

Pohjasissa tienoissa owat ne korkealla ilmassa, waan eteläisemmissä maissa, niinkuin esimerkiksi meilläkin, näkyy ainoastaan kaukaa pohjaisilmalta walkianlainen taikka hohtopunainen säihkywä walo, ikääs kuin kewyt ja hieno pilwi jonka lomista walo loistaa. Pitkäänpistäwiä säteitä niinkuin Pohjasta, täällä harvoin nähdään waikka walo muuten muutteleksen. Wielä wähemmin kuultaan näissä tienoin, Rewontulien palaissa, sitä hirmuista räiskettä ja hurinata, joka seuraa niitä Pohjoisissa maissa. Monikin, joka eteläisissä maissa ei woi selittää tätä täänkaltaista waloa taiwaalla, pitää sitä tawallisesti sodan, nälän, kalliin ajan taikka muiden onnettomuuksien ennustajana; waan se joka tarkemmin ajattelee, hawaitsee heti, kuinka turha ja wäärä täänkaltainen luulo on. 

Niin paljon hyvää matkaansaattawaiset  kuin Rewontulet owat pohjoisissa maissa, näiden pitkinä talviöinä, niin tarpeelliset owat myös niiden asujamille koirat, joiden awutta he eiwät pääsisi soiden, järwien ja wirtojen ylitse, näissä kolkoissa ja asumattomissa tienoissa. ... 

6.3..1858 (Oulun Wiikkosanomat). 
22.2. illall leimusivat revontulet erinomaisen kirkkaina oikein sähisten ja ilma muuttui kohta suveksi. Samana päivänä kuului ukkosenkaltainen jyrinä, jota kesti 10 min ja joka tuntui kulkevan koillisesta lounaaseen.

REWONTULET.

Warmaan olet, lukijani, jolloin kulloin ihmetyksellä seisahtunut katsomaan sitä somasti wälähtelewää tulen loistoa, joka talwisina öinä walaisee taiwaan pohjoista rantaa ja siitä nostattaa ylös tähtilöihin pitkiä kielen muotoisia tulisäteitä. Tätä luonnon sattumaa kutsutaan suomeksi rewontuliksi, mutta muut kansat nimittäwät sitä pohjantuleksi, siitä syystä että se usiammasti ja suurimmassa kauneudessansa näyttäissen ainoastansa taiwaan pohjoisella puolella. Kieltämättä on se näkö, jonka rewontulet tuottawat, mitä komeimpia ja kauniimpia olla taitaa. 

Kesän kirkkaana aikiana niitä ei näe, mutta kuin talwen kylmyys ja pimeys peittää maan, alkaa nekin näkyä ja tawallisesti aina silloin kuin yö on tyyni ja kuulas. Esinnä ilmestyy taiwaan rannalle hienoja, wähän wälähtelewiä walon säteitä, jotka kohta sammuwat, mutta samalla uudelleen syntywät. Niiden ilmestymisestä seuraa wälistä wähäinen risajaminen, niinkuin filttiwaatetta repisi, waan sitä et kuule sen kauwemmin kuin minkä tulikielien kohominen ylös taiwahalle kestää. Sen perästä lewiääpi taiwaalle hienosti loistawa walo, josta tähdet paistawat tawallisuutta kirkkaammasti. Tällä tawalla loppuu usein koko tämä kaunis luonnon näytelmä. 

Mutta wälistä syntyy rewontulista paljon komeimpiakin näytelmiä; silloin on ikäskuin koko taiwaan pohjoiskaari seisoisi ilmitulessa. Päälläsi näet sanomattoman suuren ja ihanan tulikruunun, jota taiwahalla on ympäröity mustalla rannulla. Tästä kruunusta ampuu taiwaan joka kulmalle monenkaltaisia, niinkuin sinisen punaisia, walkoisen keltaisia ja wiheriäisiäkin, tulen leimuja. Yhtäkkiä wiskaawat leimut taas itsensä sekaisin, ja nyt huomaitset koko taiwaan kannen olewan täynnä wälähtelewiä tulikuuroja, tulipatsaita, tulikaaria ja tulikehiä, jotka näkywät milloin rauhallisina seisowan ja liikkuwan toistensa wieressä, milloin taas ikäskuin sotaan kiihtyen lentäwän ja kiertäwän kowalla huminalla, pauhulla ja suhajamisella toistensa ympäri. Tämmöinen näytelmä loppuu tawallisesti wähitellen, ja usein näet sen jäännöksiä koko yön taiwahalla loistaen liikkuwan ja wälähtelewän. 

Kysynet ehkä, lukijani, sinä esim., joka kowalla otsan hiellä olet oppinut leipääsi taittamaan routaisen turpeen alta, mikä hyöty ihmiselle tämmöisistä luonnon näytelmistä on. Emme tosin usein tiedä, mikä meitä luonnon rikkaista ja kauniista näytelmistä hyödyttää, mikä wahingoittaa, mutta siinä on meille jo hyötyä kyllä, että mielemme wirkistyy ja kohoaapi Luojan suurta wiisautta ihmettelemään tämmöisten luonnon sattumustenkin katsomisesta. Mitään ei ole Luoja turhaan luonut, totta rewontulillakin on joku hywä waikutus, waikka järkemme ei ole wielä tullut sitä tuntemaan. Täällä Pohjan pimeydessä owat rewontulet talwen pitkinä öinä suuresta hyödystä kaikille matkustawille ja työnkin tekewille. Myös näkyy niiden waikutus maalla olewiin kappaleihin olewan sangen suuri; sillä etkös ole huomannut, kuinka lewottomaksi pelonalaiseksi, samalla tawalla kuin ukonilmastakin, esim. koirat rewontulista tulewat. He juoksewat piiloon, pannen itsensä maata johonkuhun turwapaikkaan, josta eiwät heilau ennenkuin rewontulien matkaansaattama loisto ja humina on kadonnut. 

Wiimeksi kysynet, mikä rewontulien alkuperänä on, johon woisimme wastata niinkuin entinen kirkkoherra: ”Jumalalle ei ole mikään mahdotoin!” Se on kyllä tosi, mutta emme siitä sen wiisaammaksi tule. Luoja on antanut meille halun tulla kaikkein kappaleitten tietoon sekä luonnon että hengen maailmassa, jonka ohessa hän on myös meille suonut järjellisen ymmärryksen, jolla woimme hänen töitänsä tutkia ja tulla ne tuntemaankin, joka on tieteitten suuri työ ja tarkoitus. Mitä nyt rewontulien alkuperäiseen syntymiseen tulee, niin tietomme siitä on kyllä wielä wähän epäwakainen; mutta luonnontutkijat owat kuitenkin jo uskoneet melkeen warmaksi saattawansa päättää sitä yleensä luonnosta löytywää sähkö= eli lieke=nimistä ainetta ja woimaa rewontulien syyksi ja alkuperäksi. Ukontulta woimme jo pienessä määrässä alhaisissa huoneissamme tawatakin, ja siihen on warmasti syynä sähkö=woima, niinkuin muihinkin sattumuksiin ilmassa, niinkuin noidannuolihin, niinkutsuttuihin tähtien putoamisiin ja muihin walon ja tulen näköisiin kohtauksiin taiwahalla, joita typerä tietämättömyys luonnosta ja sen ilmauksista usein luulee taiwaan aukenemiseksi ja monasti häjyn henhen lennoksikin, mutta jotka eivät ole muita kuin tawallisia, joten sanoimme, sähkön waikuttamia sattumuksia ilmassa. Kuin nyt ukkojen ilman waikutus koiriin ja muihin eläimiin on samanlainen kuin rewontulienkin, niin hywinhän tämäkin yhtäläisyys todistaa niiden kumpaisenkin samaa alkuperällisyyttä. 

F. P.

Norrskenet är stundom förenadt med besynnerliga buller i luften; men sådant är likväl mycket rart. Det intygas dock af de infödda i polarkretsarna, och skall stundom bestå uti ett susande, sprakande läte, liknande electriska gnistans; stundom liknar det ett fallande hagels eller ett skakadt papperarks prassel, en flaggas slående i blåst, eller vindens susning. 

6 päiv; wiimeistä Tammikuuta klo 11 tienoilla illalla riemahti taiwas itäisellä reunalla kirkasti, joka walo meni länteen päin pikuisella ajalla ja oli niin nähtäwä, että olisi lukia nähnyt. Kohta sammui walo mutta samasta kuulu suhina eli paremmin kuin ukkonen olisi hiljaa pannut. Tämä kuulutaan nähdyn Pudasjärvessäkin, pian samalla ajalla kun täällä Rowaniemessäkin.